Seiskarin tarina

 

Seiskari S-23 esiteltiin uutuutena venenäyttelyssä 1980. Siitä on siis jo 40 vuotta. Mutta miten Seiskari vene syntyi?

 

Seiskarin synty, esiäiti – Finnark F-7

Finnark F-7 oli alkujaan Hans Groopin piirtämä pieni moottoripursi. Ostin sellaisen F-7:n puolivalmiina. Siinä oli 12 hv Yanmar moottori, joten nopeutta saavutettiin vain 6,8 solmua. Ihastuin kuitenkin rungon ominaisuuksiin, ja myöhemmin kun veneen muotit olivat myynnissä huutokaupassa, niin ostin ne pois. Tästä lähti toteutumaan haave omasta matkavenemallista.

 

 

 

Uuden veneen ulkomuodon piirsi ystäväni Veikko Ålander. Tyylissä tavoiteltiin klassisen meriveneen mallia. Veikolla oli myös ollut samanlainen Finnark F-7, jonka nimi oli Seiskari.

Siinä on foneettinen yhteys, seiska = Seiskari. Näin sai uusi matkaveneemme nimen Seiskari.

 

”Seiskari on hyvä vene”

 

Kerran istuessamme veljeni Hannu Krohnin veneessä kerroin innostuneesti uudesta projektista. Silloin mainosmies ja toimittaja Eero Nurmikko kysyi: ”Minkälainen vene se Seiskari on?”. Vastasin: ”Seiskari on hyvä vene”. Sitä mainoslausetta olemme sitten käyttäneet vuosikausia. Sen lauseen sisältämän  lupauksen olen kyllä joutunut lunastamaan monta kertaa.

 

Seiskarin ensiesittely tapahtui Helsingin venenäyttelyssä vuonna -80. Meillä ei ollut juurikaan kuvia veneestä, joten lainasimme Kansallismuseon arkistosta kuvan Seiskari saaren rannasta, jossa oli purjelaivoja. Teimme siitä A 3 kokoisen julisteen, jonka takan oli sitten tekstiä ja kuvia meidän veneestä. Saimme paljon myönteistä palautetta ihmisiltä, joiden juuret ovat tuolta Seiskarin saarelta.  Suomi menetti Seiskarin saaren sodassa. On hyvä, että asiat eivät painu unholaan.

 

Valmistus – Styyrpuuri Oy

 

Seiskarien ja S-21 veneiden valmistus aloitettiin Kirkkonummen Jorvaksessa Lasse Reivosen vanhassa hallissa ja häneltä perittyjen miesten voimin. Sitä varten perustettiin oma yhtiö

Styyrpuuri Oy.  Kysyntää oli ja tuotanto pyöri täysillä. Jonkin verran veneitä meni myös vientiin Ruotsiin.

Uusia malleja Seiskari S-27 ja S-29

 

Veneenvalmistaja haluaa aina tehdä suurempia ja hienompia veneitä ja usein myös itselleen.

Näin kävi meilläkin. Ostin tunnettujen Finmar Family veneiden muotit. Niistä kehitettiin muutoksien kautta Seiskari S-29 ja vähän myöhemmin S-27. Alun perin sisäperämoottorille tarkoitetut rungot muutettiin keskimoottorille. Se sopii paremmin puoliliukuvalle veneelle.

Royal III – oma vene

 

Ensimmäinen Seiskari S-29 vene oli ajateltu omaan käyttöön ja sai nimekseen ”Royal III”. Se vene oli meillä kimpassa Affe Sundströmin kanssa. Vene valmistui heinäkuun alussa -84 ja sillä lähdettiin heti lomamatkalle kohteena Tukholma. Olihan se hienoa käydä omalla veneellä ulkomailla.

Matkaan liittyi vaikeuksia vuotavan akselitiivisteen kanssa. Veneeseen oli asennettu Volvon 1 Black Jack tyyppiä oleva tiiviste, joka hyvin herkkä vaurioitumaan. Asentajamme

Sven Gråsten toi meille uuden tiivisteen ja nostimme veneen ylös Hangossa ja vaihdoimme tiivisteen ensimmäisen kerran. Ja matka jatkui. Toinen tiiviste vaihdettiin Ruotsissa Österskärs Varvin telakalla.

Seiskarilla Kanarian Saarilla

 

Vuonna -85 kotkalainen Otto Moilanen tilasi meiltä hieman erikoisrakenteisen Seiskari S-29  veneen. Hänellä oli tarkoitus lähteä veneellään syksyllä Välimerelle ja vielä pitemmälle Kanarian Saarille sekä viipyä reissussa koko talvi. Ja näin myös toteutui.

Seuraavana vuonna tammikuussa Affe Sundström oli lomamatkalla Kanarian saarilla.

Hän oli ajamassa vuoristotietä Puerto Ricoon, kun hän näki Moilasen ajavan sisään satamaan. Sattuman kauppaa. Näin saatiin kuvalla todistettua, että Seiskari on käynyt niinkin kaukana kuin Kanarian saarilla.

Inkoon aika

 

Tuo Jorvaksen veistämön vuokrasopimus oli vain 5 vuodeksi ja sitä ei voitu uusia. Piti etsiä uudet tilat veneenvalmistukseen ja kohtuullisen läheltä. Inkoosta löytyi halli aivan 51 tien vierestä. Hallista tehtiin kaupat ja halliin suuri remontti. Styyrpuuri oy sulautettiin emoyhtiöön.

Seiskari kerho syntyy

 

Tuotanto Inkoossa alkoi. Halusimme esitellä uuden tehtaamme Seiskari-veneilijöille ja järjestimme ”Seiskari-kerhon” retkiä tehtaalle ja Inkoon saaristoon. Siitä alkoi Seiskari-kerhon toiminta. Nykyisin Seiskari kerho toimii Facebookissa.

 

Tietokoneaika – CAD suunnittelu

 

Uusi S-29 malli oli meille melkoinen satsaus. Siihen hain jotain uutta ja erilaista ja jälleen oli ystävistä apua. Eero Nurmikko oli silloin Mac tietokoneiden kouluttaja ja opetti minuakin.

Hän teki pienellä Macin ”linnunpöntöllä” ja melko alkeellisella piirustusohjelmalla uuden S-29 piirustukset. S-29 oli siis ensimmäinen tietokoneella suunniteltu Seiskari.

Siinä sivussa opin ymmärtämään, mitä tietokone voi antaa myös venealalle ja pääsin asiaan kiinni melko aikaisessa vaiheessa

 

Kiireistä aikaa

 

-80 luvun loppupuoli oli kiireistä aikaa. Veneitä kysyttiin enemmän kuin mitä pystyimme tekemään.

Teimme uusia malleja, uusi S-29, S-26 ja S-22. Seiskarin suosio kasvoi.

 

Virolaiset työntekijät tulevat

 

Syksyllä -89 tuli meille ensimmäiset virolaiset työntekijät. Yhteydet saimme Tallinna Kalev pursiseuran kautta. Nämä miehet olivat harrastaneet purjehdusta ja osallistuneet veneenrakennus kursseille jne.  Miehet olivat ahkeria ja halukkaita oppimaan, mutta kieli- ja viisumiongelmat olivat alkuun aika vaikeita. Eräs miehistä, Edgar Kana, oli Saarenmaalta ja niin kehittyivät suhteet sinne.

 

Seiskari S-40 President

 

 

Työveneiden jälkeen valmistus siirty Viroon Saaremaalle. Teimme yhteistyötä Saare Paatin kanssa.

Eräs mielenkiintoinen projekti, joka toteutettiin oli 12 metrisen Seiskari S-40 veneen rima-epoksi menetelmällä. Menetelmä on työläs, mutta soveltuu yksittäiskappaleiden valmistukseen. Vene valmistettiin Saare Paatin tiloissa ja heiltä vuokratulla työmiehillä. Tämä vene oli tiloiltaan mahtava ja ominaisuuksiltaan erinomainen, mutta uudesta menetelmästä johtuen se jäi yksittäiskappaleeksi..

 

200 luku – mallisto uusiutuu

 

Kun 2000 luku lähestyi, niin Seiskari-mallistoa piti uusia.  Stig Nordbladilla oli 21 jalkaisen avoveneen piirustukset, jota hän tarjosi kaupaksi. Näin veneen kaarikuvista, että siinä on järkeä. Veneen oli suunnitellut ruotsalainen Håkan Södergren ja sen runko oli alun perin suunniteltu Atlantille kalaveneeksi. Teimme kaupat keskeneräisistä muoteista.

 

Se runkomuotti sitten tehtiin valmiiksi ja siihen tehtiin uusi kansi ja sisustus. Piirustukset teki Kamu Stråhlman. Niin tarkkoja tietokoneella tehtyjä piirustuksia ei meille aiemmin ollutkaan. Tavoitteena oli monikäyttövene, jolla mies voisi käydä kavereiden kanssa kalassa ja vaimon kanssa kahdestaan viikonloppureissuilla.  Proto saatiin valmiiksi tammikuussa 2000 ja leudon sään takia pääsimme koeajolle 15 tammikuuta. Vene osui oikeaan saumaan ja saimme helmikuun venenäyttelyssä useita tilauksia. Veneiden valmistus käynnistettiin yhteistyössä Edgar Kanan kanssa ja hieman myöhemmin perustimme oman sisaryhtiön Tekno-Marine Eesti OÜ.

 

242-CC ja HT

 

Seiskari 232-FR oli aivan erinomainen monikäyttöinen malli sellaisenaan, mutta asiakkaat haluavat aina enemmän me yritämme heidän toiveitaan täyttää. Näin kehitettiin runkoa pidentäen 232:sta  242 ja sisustusta kehittäen mallit CC, suljetulla kajuutalla ja HT avoimella ajohytillä.

 

 

Näiden perinteisten puoliliukuvien Seiskari mallien lisäksi valmistamme myös liukuvia veneitä Seiskari nimellä mm. Seiskari 4980 Pelican ja Seiskari 750 Lark. Ja Seiskari 242-CC Evo mallia tehdään edelleen pieniä määriä. Kuitenkin jos veneeltä vaaditaan merikelpoisuutta, käytän- nöllisyyttä ja  taloudellisuutta, niin mikään ei voita puoliliukuvaa dieselmoottorilla varustettua akselivetoista Seiskaria.

Rauno Kurki-Suonio