Suosittu Terhi 480 -tuoteperhe laajenee

Terhi lanseerasi kaudelle 2020 menestyksekkäästi kaksi uutta mallia 480 BR ja 480 Sport. Alkuvuodesta 2021 suosittu 480-sarja saa jatkoa kolmannesta mallista.

 

Terhi 480 TC on kahdella pulpetilla varustettu lähes viisi metriä pitkä monipuolinen moottorivene. Veneessä on kattavat säilytysratkaisut, tyylikäs ulkonäkö sekä erinomaiset ajo-ominaisuudet. Veneellä matkaa miellyttävästi jopa viisi aikuista. Ohjaus tapahtuu takapenkiltä käsin. Tämän ansiosta pulpetit on saatu sijoitettua lähelle perää, mikä puolestaan jättää keulaan avaran avotilan mahdollistaen isommankin lastin kuljetuksen. Pulpettien etupuolella on tilavat säilytyslaatikot, jotka toimivat myös istuimina. Myös keulasta löytyy hyvä istuin, jonka sisälle mahtuu loput matkatavaroista.

480 TC:n edeltäjä 475 Twin C oli Suomen ostetuin venepaketti lanseeraamisvuonnaan ja saavutti suuren suosion niin kalastajien kuin mökkiläistenkin keskuudessa. ”Mallia uudistettaessa on huomioitu veneilijöiden palaute, säilyttäen parhaat ominaisuudet sekä hioen venettä vieläkin paremmaksi.” kommentoi Terhi-tuotepäällikkö Jussi Virtanen. ”Esimerkiksi veneen ohjauspulpetissa on entistä enemmän tilaa tarvittaville mittareille, navigaatiolaitteille sekä poppivehkeille.” jatkaa Virtanen.

Veneen runko on tuttua Terhi-laatua ABS-kolmikuorirakenteella. ABS-muovi on säänkestävä, luja ja helppohoitoinen materiaali. Tyhjiömuovattujen kuorien väli täytetään vettä hylkivällä polyuretaanivaahdolla, joka toimii vahvistajana ja kellukkeena. Kerrosrakenne vaimentaa ääniä ja tekee veneestä uppoamattoman.

Veneen kattavan vakiovarustuksen lisäksi on saatavilla laaja lisävarustemallisto. Vene on mahdollista varustaa esimerkiksi peräkuomulla, jolle löytyy jo muista 480-malleista tuttu kuomutalli peräpenkin takaa. Kuomun saa siis näppärästi piiloon aurinkoisina päivinä, kun tuulen ja sateen suojaa ei tarvita. Veneen avotilaan saa asennettua tilavan aurinkotason, jonka päällä nauttii miellyttävästi kesäpäivästä. Aurinkotaso soveltuu erinomaisesti myös heittokalastukseen. Rantautumista helpottamaan ja veneessä oloa turvaamaan tuulilasin sivuille on mahdollista asentaa ruostumattomasta teräksestä valmistetut sivukaiteet ja keulaan tukeva keulakaidepari.

Tervetuloa tutustumaan uutuusmalliin veneiden showroomissa Vantaan Porttipuistossa helmikuusta huhtikuuhun.
Reittiohjeet ja aukioloajat löydät netistä osoitteesta:

terhi.fi